Vinka-Vikipedia – touhuturpa, hasardi, humoristi, kaikesta ylettömän kiinnostunut valloittava persoona. Hoffineitimme on kaikkea tätä ja enemmänkin. Likka muutti corgiherran välipalaksi talouteemme vappuna 2006, minkä jälkeen tylsää päivää ei olekaan nähty. Vinka pitää huolen siitä, että tilanteita riittää :o)

Erityisen lahjakas Vinka on ruokapuolen asioissa, mistä esimerkkeinä kinkkuverkon nielaiseminen kokonaisena, muovikasvin lehtien syöminen ja lukuisat ruokavarkaudet mitä kekseliäimmissä tilanteissa. Yleensä näistä puuhista seuraa sitten joko parafiiniöljyn liukastamia rupsuja tai housuihin paskomista… koettu on. Kaiken kaikkiaan hoffineitimme on melkoisen tapaturma-altis tapaus, jolle on jo moneen otteeseen harkittu hankittavaksi kokovartalohaarniskaa.

Vinka tuli perheeseen harrastekoiraksi, ja sitä tehtävää se on saanut toteuttaakin myös muilla kuin yllä kuvatuilla omatoimisilla tavoilla. Päälajiksemme on muodostunut toko, jonka treenaaminen aloitettiin jo Vinkan ollessa alle puolivuotias. Omistajan perfektionismin vuoksi emme kuitenkaan uskaltautuneet kisakentille kuin vasta lähempänä neidin kolmivuotispäivää. Hoffiystävien ohella eniten treeniapuja olemme saaneet Riitta Jantunen-Korrilta, joka on kärsivällisesti opastanut keltanokka-ohjaajaa tokon maailmaan.

Toinen lajimme on agility, joka tosin on vuoden 2007 alkeiskurssin jälkeen jäänyt hieman tokon jalkoihin. Luova tauko kestänee vielä jonkin aikaa, mutta kisakentillekin on tulevaisuudessa vielä määrä tähdätä. Vinka rakastui lajiin heti kättelyssä ja sai omalle pihalle muutamia esteitäkin kesällä 2009.

Luonteeltaan Vinka on monella tavalla tyypillinen hoffi. Se on monipuolinen tekijä tehokkailla duracell-paristoilla, mutta motivaation ylläpitäminen on taitolaji. Vinka innostuu helposti, mutta kyllästyy yhtäläisen nopeasti jos homma menee jankkaamiseksi. Vireen säilyttäminen onnistuu lyhyillä harjoituksilla – ja tietenkin pallolla ;o) Toimeliaisuus on sieltä vilkkausmittarin yläpäästä, mikä aiheuttaa kolikon kääntöpuolella ajoittaista lyhytjänteisyyttä.

Perinteinen hovarontti on ihmisiä kohtaan pidättyväinen, mutta tätä piirrettä Vinkassa ei ole. Sen sijaan rodulle tyypillinen vahtivietti on voimakas, ja vieraampi ihminen miettii varmasti kahdesti ennen kuin astuu jalallaan tämän neidin vartioimalle pihalle. Terveyspuolella huolia on riittänyt paitsi koiran omatoimisten itsemurhayritysten vuoksi, myös ensimmäisen elinvuoden tulehduskierteen takia. Ensin sairastettiin kahdeksan kusitulehdusta, sitten kolme nielurisatulehdusta. Kusivaivoista päästiin eroon sukukypsyyden myötä ja nieluvitsauksesta risojen poistolla. Steriloinnin suhteen saimme kyseenalaisen kunnian olla yksi miljoonasta, kun operaatio oli lähellä viedä koiran hengen… mutta siitä löytyy tarkempi tarina päiväkirjasta, joten ei tässä aiheesta sen enempää.

Kotioloissa Vinka on rauhallinen ja helppo arjen seuralainen, joka ei turhista hötkyile. Lujahermoisena tyyppinä Vinka rauhoittaa myös panikointiin taipuvaista Lakua, jolla tosin on suuri tarve suojella ”pikkusiskoaan” pahalta maailmalta. Pallo ja kepit ovat hoffineidin ehdottomia suosikkeja. Lakun kanssa leikkivälineeksi valikoituu useimmiten vetonaru, jonka sidostesukkaominaisuuksia testataan kahteen pekkaan urakalla.

Summa summarum: Vinkassa on enemmän kuin hands full, mutta pelkästään hyvällä tavalla :o) Aina iloisella ja kepulilla luonteellaan se jaksaa niin järkyttää kuin hauskuuttaakin kotiväkeään. Tiettävästi neidin muutamista tempauksista kulkee eläviä legendoja aina Keski-Suomea myöten...

Nimi:

Willahof’s Theba  SUKUTAULU

Alias:

Vinka

Rotu:

Hovawart

Syntynyt:

Multialla 7.3.2006

Strategiset mitat:

63 cm ja 29 kg

Terveys:

Lonkat  B/B   RÖNTGENKUVAT
Kyynärät  0/0   
NÄET TÄSTÄ
Steriloitu 10/2008

Luonnetesti:

159 p. (osa-alueet ja video TÄÄLLÄ)

Temppukisat:

TK1, avo1, Vuoden tokohovawart (2009) 9. sija

Missikisat:

ERI

Kasvattaja:

Raija Palokangas
kennel Willahof’s