






|
Laku sai syntyessään täydellisen kennelnimen: Nobody. Sitä tämä corgiherra todellakin haluaisi olla! Lakun elämän päämäärä on aina ollut pysytellä mahdollisimman näkymättömänä ja huomaamattomana… no, paitsi jos ovikello soi ;o) Normaalisti tämän kaverin löytää varmimmin sängyn alta, sohvan alta, pöydän alta (varsinkin ruoka-aikoina) tai ylipäätään mistä hyvänsä, mihin voi liittää takaliitteen ”alta”. Laku on AINA alla. Joskin yöllä se löytyy sängyn päältä, mutta vaihteluhan virkistää. Siinä missä Vinka on tyypillinen hoffi, on Laku varmaankin aika kaukana tyypillisestä corgista. Ulospäin näkyvä selkein eroavaisuus ovat lurpat korvat, joista maan vetovoima piti niin tiukasti kiinni, etteivät ne ole nousseet pystyyn vieläkään. Lisäksi corgeille epätyypillisesti Lakun ego on erittäin pieni, poika on aina kuuliainen eikä miellyttämisenhalulla ole mitään rajaa. Tosin vähintään osa siitä halusta on todellisuudessa pelkoa ja arkuutta, mikä on tehnyt tästä koirasta hyvin haastavan olkoonkin, että Lakun kouluttaminen on ollut suorastaan lapsellisen helppoa. Nuoruudessaan Lakun kanssa harrastettiin tokoa, mutta äärimmäinen ihmisarkuus piti jo pelkät haaveet kisaamisesta tehokkaasti loitolla. Tämän herran kanssa ei todellakaan olisi voinut mennä vieraiden ihmisten kopeloitavaksi. Niinpä tokoilu oli pelkkää harrastelijoiden puuhastelua ja koira päästikin omistajansa tässä aivan liian helpolla, koska se oppi kaiken jo pelkästä ajatuksesta. Lakulla on myös ilmiömäinen kyky ymmärtää sanoja ja tulkita eleitä, joten tältä koiralta ei ole voinut salata mitään. Sen suomen kielen taidosta puuttuu vain puhekieli. Suurin osa koulutuksesta on suuntautunut tottelevaisuuden sijaan stressinpoistoon, sillä ensin mainittu ei ole koskaan ollut minkäänlainen ongelma kun taas jälkimmäinen tulee sitä olemaan aina. Laku on haastanut omistajaansa keksimään mitä kummallisimpia keinoja laukaista stressiä… vai mitäs sanotte kirsuhieronnasta? Kyllä vaan, sekin toimii :o) Ensimmäiset kuusi vuotta emäntä oli ainoa ihminen, joka Lakuun sai koskea. Hiljalleen rinnalle on tullut muutamia muitakin suosikki-ihmisiä sekä pitkäjänteisellä työllä myös tervettä luottoa vieraisiin. Toisia koiria Laku rakasti yli kaiken aina kymmenvuotiaaksi saakka, kunnes Vinka tuli perheeseen ja pojan pikkusiskonsuojeluvaisto heräsi toden teolla. Nykyään Laku viettää corgiherran arvolle sopivia virkeitä eläkepäiviä hoffikakaraa kaitsien. Poika on koko ikänsä ollut erittäin terve ja iloksemme on sitä edelleen. Lakulla on myös iän suhteen otolliset geenit, sillä Lakun isä kuoli 19-vuotiaana ja emä 17-vuotiaana. Toivotaan, että meilläkin on vielä monta ihanaa vuotta edessä tämän maailman uskollisimman koiranpojan kanssa! |
|
Nimi: |
Ketränoron Nobody SUKUTAULU |
|
Alias: |
Laku |
|
Rotu: |
Welsh corgi cardigan |
|
Syntynyt: |
Sotkamossa 21.2.1996 |
|
Strategiset mitat: |
33 cm ja 16 kg |
|
Terveys: |
Nivustyrä leikattu 11/2003 |
|
Kasvattaja: |
Miisa Piirainen |