


|
22.2.2009 Taas on tullut se aika vuodesta, kun piskit viettävät syntymäpäiviään. Laku täytti komeat 13 vuotta 21.2. ja Vinkalla tulee 3 vuotta mittariin 7.3. Yhteissyntymäpäiviä vietimme jäätelökakun merkeissä ja hyvinhän se jätski maksanameilla koristeltuna piskeille maistui :o) Perinteinen juhlakaluposeeraus piti tietenkin taas ottaa, kuten tuosta vierestä näkyy. Vinka menee syntymäpäivänsä kunniaksi taas hieman kisailemaan, kun osallistumme Pornaisissa tokokisaan 8.3. Valitettavasti tuomari on sama kuin viime kerralla, mutta kisoihin pääseminen tuntuu olevan niin kiven alla, että täytyy ylipäätään olla iloinen jos mahtuu mukaan. Tämän vuoden puolella olemme olleet kahteen kisaan jonotuslistalla, toiseen emme päässeet mukaan mutta tähän maaliskuiseen nyt sitten mahduttiin. Perästä kuuluu ;o) |
|
2.7.2009 Kuten tarkkasilmäisimmät ovat jo huomanneetkin, sivumme ovat saaneet uudistetun ilmeen. Logolle ei ole tapahtunut mitään hirveän radikaalia ja värimaailmakin on säilytetty entisellään, mutta valikkoja on uudistettu merkittävästi. Sivuston yllä olevasta linkkirivistöstä löytyy nyt suorat linkit molempien koirien sivuille, jotka ovat täysin uudistuneet. Lakun ja Vinkan sivuilla on nyt aiempaa selkeämpi rakenne, missä vasemmalla olevat linkkipalkit johdattavat kätevästi eteenpäin. Samalla sivujen tekstit ja kuvat on uusittu ja sukutaulut siirretty omien linkkiensä taakse. Linkeistä eteenpäin siirtyessä linkitetyillä sivuilla on aina ns. paluu-nappi, jolla pääsee takaisin koiran omalle sivulle. Lakun paluu-nappi on pieni tassunjälki vasemmassa yläkulmassa, ja Vinkan kohdalla tassunjälki on suurempi. Niitä klikkaamalla löytää itsensä jälleen koiran perussivulta. Vinkan sivulta löytyvät linkit niin toko- kuin näyttelysivuillekin, missä tulokset on koottu aiempaa havainnollisemmiksi taulukoiksi. Sieltä löytyvät myös aiheisiin liittyvät kisakalenterit. Kisapaikan nimeä klikkaamalla saa esiin tarkemmat kisakohtaiset tiedot (tokossa liikekohtaiset arviot ja videot, näyttelyissä kirjallisen arvioinnin ja kuvat). Muutoin sivut noudattavat pitkälti vanhaa logiikkaa. Näillä mennään nyt taas niin kauan, kunnes webmaster jälleen kyllästyy ja saa päähänsä uudistaa sivut keskellä yötä ;o) Otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja ja parannusehdotuksia sivuihin, joko vieraskirjan tai privapostin kautta. Mukavaa kesän jatkoa till alla! |