

|
Niin se on taas vuosi juossut alta ja on aika vastaanottaa tämän vuosikymmenen viimeinen numero. Nahkanokkien vuoteen on mahtunut paljon mukavia asioita, mutta toki hieman huolta ja murhettakin. Mukavista asioista mainittakoon ainakin ensimmäinen täysi vuosi omakotitalossamme, mikä kesän pihatöiden myötä on muuttunut entistä ihanteellisemmaksi koiraperheen kodiksi. Luku 2008 käynnistyi meillä jännittävästi, kun Vinka oli jouluna nielaissut kinkkuverkon ja siinä sitä sitten odoteltiin kakkaa saapuvaksi paketissa. Toisin kävi. Paketti saapui ilman kakkaa yläkerran kautta 11 päivää joulun jälkeen. Vuoteemme mahtui myös Vinka-neidin lonkkakuvaus, joka tulosten puolesta meni putkeen, mutta neiti protestoi kohtaloaan paukauttamalla sekä hilloviikot että ripulin kertalaakista päälle. Ja tästähän seurasi se, että tyttö paskoi sananmukaisesti housuunsa erään työpäivämme aikana. Ei siitä sotkusta sitten sen enempää (paitsi päiväkirjassa). Keväällä Nahkanokkien omistajat ehtivät myös käydä papin aamenella ja kesän aikana rakenneltiin niitä jo edellä mainittuja rensseleitä talomme pihamaalle. Kuukauden aikana takapihan ympäri nousi aita, pihalle nikkaroitiin uusi liiteri ja etupihakin sai laatoituksen. |
|
Syksyä kohden lähdettiin valmistautumaan toden teolla Vinkan ensimmäiseen tokokisaan ja tulihan se kisaurakin sitten korkattua marraskuussa (ks. lisää täältä). Ennen tätä koimme kuitenkin tämän vuoden murheen ja huolen, kun Vinkan sterilointi ei mennytkään lainkaan suunnitelmien mukaan. Oli melkoinen shokki kun aluksi näytti siltä, että joudumme jättämään tytölle hyvästit aivan liian aikaisin (koko tarina on luettavissa päiväkirjastamme, merkintä löytyy päiväyksellä 15. lokakuuta 2008). Onneksi kaikki kääntyi yhden kauhujen yön jälkeen parhain päin ja tyttö on jälleen ihana iloinen oma itsensä. Kisauran alku meni tämän sterilointiepisodin ja siitä aiheutuneen makaamisvaikeuden vuoksi hieman heikommin kuin oli tarkoitus, mutta eipä hätää. Nyt on treenailtu makailuhankaluutta kaikessa rauhassa ja hiljalleen alkaa sujua taas entiseen malliin. Olemme jo ilmoittautuneet sekä helmi- että maaliskuun alussa järjestettäviin tokokisoihin, mutta valitettavasti olemme molemmissa vasta jonotuspaikalla. Peukut pystyyn, että jompaankumpaan mahdumme mukaan! Sterilointi on suuresta alkujärkytyksestä huolimatta osoittautunut täysin oikeaksi ratkaisuksi, sillä tytön elämä on selvästi helpottunut hormoonimyrskyjen kaikottua. Treenaaminen ja koko arki on tasaisempaa, kun jatkuvasti ei ole joku poikkeustila päällä. Lakullakin on mukavampaa, kun neiti ei tuoksahda liian hyvälle, heh heh. Ja mitä sitten on tiedossa ensi vuonna? No ainakin Vinkalla kisauran jatkoa ja Lakulla virkeitä eläkepäiviä :o) Muutama oma agilityestekin odottaa jo varastossa ensi kesää, jolloin saamme treenivermeet omalle takapihalle. Kesään saakka keskitymme Vinkan kanssa puhtaasti tokoon ja vuoden 2009 aikana on tarkoitus käydä hakemassa se BH-tittelikin kotiin. Myös Vinkan luonnetestin aika koittaa ensi vuonna, syksyä olemme suunnitelleet alustavaksi aikatauluksi. Että eiköhän sitä taas saada tuo seuraavakin vuosi kulumaan ihan ilman vapaa-ajanongelmia :o) Mutta nyt on aika toivottaa kaikille sivuilla vieraileville oikein lämmintä joulunaikaa ja menestyksekästä tulevaa vuotta. Toivottavasti myös tapaamme turuilla ja toreilla! |

|
18.12.2008
|
|
2.7.2008 Hetki on aikaa vierähtänyt, kun viimeksi ennätimme Suuret projektit ovat tosin jatkuneet myös häiden Vinkan kanssa on otettu pelkästään tokoa tänä Näissä tunnelmissa toivotamme oikein hyvää kesää |
|
11.3.2008 Nyt on synttärijuhlat vietetty ja nakkikakut syöty. Vinka-neiti kävi myös juhlan kunniaksi lonkkakuvissa Helsingin Mevetissä, missä kuvaajana toimi Per Axelson. Paikalla oli kaikkiaan reilut kymmenen hoffia, joten melkoinen kokemus se oli. Vinkan lonkat lähtivät Kennelliittoon arviolla B/A ja kyynärnivelet 0/0. Syy toisen lonkan B-lausuntoon oli hieman matala lonkkamalja. Löysyyttä lonkissa ei ole. Harmiksemme Kennelliitossa myös toinen lonkka sai lausunnon B, joten Vinkan viralliset tulokset ovat nyt B/B ja 0/0. Tulos on suurelle koiralle hyvä ja ennen kaikkea olemme iloisia, että koira on terve! Ilmeisesti molempien lonkkien lonkkamalja on geneettisesti hieman liian matala, mistä johtuen lonkat eivät saa arvosanaa A. Summa summarum: tyytyväisiä saamme joka tapauksessa olla kaikin puolin. Vinkan lonkista on liitetty röntgenkuvat sivuillemme. Ne löytyvät Vinkan oman sivun kautta täältä. Tätä kirjoittaessa Vinkan sisaruksista kaksi muutakin on kuvattu. Heistä Roni (Tethys) sai tuloksen B/B ja 0/0 ja Tara (Tarantella) tuloksen C/C ja 0/0. Muiden tuloksia toistaiseksi vielä odottelemme. Näissä merkeissä hyvää kevään vartomista kaikille, johan se alkaa aurinkokin viimein näyttäytyä myös Pohjolassa! |
|
20.2.2008 Juhlapäivät lähestyvät! Nimittäin Laku-poika täyttää huomenna 21.2. huikeat 12 vuotta ja Vinka seuraa parin viikon päästä 7.3. perässä täyttämällä tasan kympin vähemmän, eli neidin mittariin tulee 2 vuotta täyteen. Ja jos tässä nyt ei vielä ollut kylliksi, niin vanheneehan perheen emäntäkin päivää ennen Vinkaa. Ai kuinkako paljon siihen mittariin sitten kilahtaa? No, annettakoon vinkki pienen laskutehtävän muodossa: Emännälle tulee vuosirenkaita täyteen yhtä paljon kuin Lakulle kertaa kaksi plus Vinkalle kertaa kaksi. Got it? Koska isännällä ajoittuu työmatka sekä Lakun että Vinkan juhlapäiväviikoille, vietämme jonkinlaisen koostetun juhlistuksen tulevana viikonloppuna. Kyllä kyllä, synttärikuvia on siis luvassa. Otimme kuitenkin jo muutama päivä sitten viralliset ikävuosiposeeraukset piskeistä, ja ne löytyvät galleriasta. Emännästä EI ole EIKÄ tule ikävuosiposeerausta, kameraa vältellään sitä hanakammin mitä enemmän ryppyjä kertyy! ;o) Ja sitten vielä lyhyt katsaus muihin uutisiin, joita onkin tasan yksi. Vinkalla on näin syntymäpäivän korvalla tiedossa myös lonkkakuvaus, joka hoffeilla ajoitetaan tähän ikäkauteen. Vinka lonkka- ja kyynärkuvataan maanantaina 25.2., jonka jälkeen kerromme tulokset kuvineen myös täällä. Alustavan tiedon saamme jo kuvauspäivänä, mutta virallista lausuntoa täytyy odottaa Kennelliitosta jokunen viikko. |