Tärkeitä mittasuhteita

Kropan pituus kompensoi sitä, mihin jalat eivät riitä. Syö aamuvoileivät ruokapöydästä pelkällä nokkeluudella, koon ei pidä antaa hämätä. Koira osaa tarvittaessa näppärästi käyttää apuvälineenä esimerkiksi tuolia.


Luonne ja käyttäytyminen

Nokkela, älykäs, vikkelä ja seurallinen. Tuppautuu vessaankin mukaan. Huumorintaju erityisen kiero.


Pää

Sijaitsee normaalisti kropan etuosassa, mutta löytyy ajoittain takapäästä kiinnittyneenä purukaluston välityksellä häntään (oirekuvaus esiintyy erityisesti pitkähäntäisillä cardiganeilla). Uroksilla havaittu oireyhtymää, missä pää hakeutuu koko kuonon mitalta vastakkaisen sukupuolen perälautaan.

Silmät

Havaitsevat erityisen hyvin posteljoonit ja muut elolliset olennot. Eivät havaitse kotipihassa huitovaa omistajaa, mikäli kielletyllä naapurin pihalla on ruoho vihreämpää.

Korvat

Vaikka jättimäisten pystykorvien voisi olettaa ohjaavan ääntä tehokkaasti sisäänpäin, on sisäkorvassa piilossa tarkka suodatin. Corgi kuulee kyllä nakin tipahtamisen lattialle toisesta päästä taloa, mutta muutoin kuulo on ajoittain kovin valikoiva.

Leuat/hampaat/purenta

Osaa käyttää näitä kaikkia. Yleensä testaa jokaista vuorollaan naapurin kakaroiden nilkkoihin ja pohkeisiin. Myös kengät, tuolinjalat ja nuottikirjat ovat haluttua testimateriaalia.

Kaula

Kaula yhdistää pään ja vartalon, siihen laitetaan kaulapanta. "Kaulapanta? Kaulapanta! Sä laitoit mulle kaulapannan! Jee! Minne me mennään?! Etkö sä ole vielä saanut ovea auki?! Ovi auki nyt! Mä en kestä enääääää!"

Runko

Corgi oppii jo pentuna asettumaan parisänkyyn poikittain, jolloin runko ulottuu leikiten laidasta laitaan. Runko sisältää myös mahan, joka on kaikkiruokainen ja tarvittaessa omatoiminen hankkimaan haluamansa.

Raajat

Liikkuvat lakkaamatta sekä hereillä että unessa. Nukkuessa tykkäävät hakeutua kohti kattoa. Mitta on lyhyt, mutta liikkuvat juostessa edestakaisin kolme kertaa samassa ajassa kuin pidempi raaja heilahtaisi kerran.


Käpälät

Löytyy neljä kappaletta ja niitä on nuoltava ahkerasti.

Häntä

Cardiganeilla pitkä, pembrokeilla töpö tai pitkä. Ilostuessaan pitkähäntäinen korkki heilauttaa puuhkansa kyljestä kylkeen, töpöhäntäisellä sen sijaan koko takapää seuraa kuvitellun hännänliikkeen mukana. Cardiganeilla häntä on kuin pamppu, joka kaataa mennessään kukkaruukut ja huterat pöydät.


Liikkeet

Kävelevää corgia ei ole koskaan nähty. Corgi osaa vain maata selällään tai juosta.


Nahka

Joskus corgia on syytä muistuttaa siitä, että hänen päällään oleva koirannahka soveltuisi pienellä vaivalla esimerkiksi muhviksi.


Karvapeite

Corgeilla on vain yksi karvanlähtöaika vuodessa. Se alkaa 1.1. ja päättyy 31.12.


Väri

Kaikkea muuta löytyy paitsi täysvalkoista. Kokomustana tavataan aina silloin, jos lenkkireitin varrella on ollut mutalammikko.


Koko ja paino

Säkäkorkeus 25­–30 cm. Paino niin paljon, että kropasta puolet täytyy olla umpisementtiä. Valtaa sohvasi, omii nojatuolisi ja nukkuu aivan varmasti sängyssäsi. Kaikki nämä paikat korkki onnistuu täyttämään omalla massallaan niin, että et itse mahdu sekaan.

Virheet

Täysin virheetön otus, jos kysyt häneltä itseltään.

Yleisvaikutelma

Corgi, eli tuttavallisemmin korkki, on tappijalkainen pitkämatomatala, jonka ego on huomattavasti suurempi kuin fyysiset mittasuhteet antavat ymmärtää. Corgeja on kahdenlaisia, lepakkokorvaista (pembroke) ja dumbokorvaista (cardigan). Molemmat osaavat lentää.